torstai 10. joulukuuta 2015

Maanläheistä ja villiä väritystä piirakalla ja ilman, joulukuun alun tekeleet.

 Heippa hei!

Miulla on putki päällä. Nimittäin sukkaputki. Vakavaa sorttia tälläinen! :D Joulukuun alun huitteilla sukkapuikot ovat savunneet ja seuraavanlaisia on putoillut puikoilta.

 Piirakat itselleni Raggista. Tässä sellainen stoori, että alunperin Adlibrikseltä tilasin tarjouksesta VIISI kerää tätä kyseistä lankaa kun olin nähnyt FB:n sukkaryhmässä jonkun kuvan, jossa teki tästä langasta piirakkasukkaa itselleen. Omaan silmääni se näytti niin vastustamattomalta, että todellakin piti itsekin lankaa hamstrata. Nyt vihdoin sain tehtyä ne jo pidemmän aikaa himoitsemani piirakat omia kinttujani lämmittämään sitten.

 Puikot olivat kolmoset ja lankaa meni näihin yhteensä 134g, eli hieman reipas kerä. Kokoa 40-41.



Muunlaisiin sukkaseikkailuihin..

 Kutkutteli pitkän aikaa josko osaisin tehdä sukkia varpaista varteen suunnistettuna. Tiirailin sitten tuossa eräs päivä otsa kurtussa muiden maiden neulootikkojen opastusvideoita Youtubesta ja tälläiset putkahtivat! Omaan kinttuun nämäkin, koska lanka sopii omaan maailmaani niin mainiosti värinsä kanssa. Tuo rikkinäinen teekippo on näppärä lankakeriä varten kun kurvailee sukkapuikoilla menemään.

 Hakemista on vielä tuon varvaspäädyn kanssa, mutta harjoittelu tekee mestarin. Nämä ovat vielä ensimmäiset versioni. Kantapääksi valikoitui "short row heel" eli täkäläisittäin tiimalasikantapää. Tämäkin minulle ihan uusi juttu ja videolta zoomailin moisen tekemisen myös. Lisäksi näihin hyödynsin myös lankojen päiden yhdistämistaktiikkana ensimmäistä kertaa "venäläistä pistoa" (huom. korjatkaa jos termi väärä, en muista tarkalleen), jossa terävällä neulalla yhdistetään lankojen päät ettei jää niin montaa pääteltävää langanpätkää sukan valmistuttua.

 Maijan värisävy on 277 ja puikkoina käytin 2mm. Menekki 88g.

Oli aika vapauttavaa neuloa ensimmäistä kertaa varresta niin pitkä kun lankaakin on. Toisesta suunnasta kuumaa perunaa lähestyttäessä pitää jo heti alkuun arvioida minkämittaisen varren tekee saadakseen varpaatkin vielä peittoon.

 Koko 40-41 ja tuohon varren loppukavennukseenkin kurkkasin parhaimpia vinkkejä Youtubesta ettei se jäisi kiristämään. Lykkäsin siis ylimääräisiä silmukoita päättelyvaiheessa sinne noin joka kolmannen ylivetokavennuksen jälkeen ettei verenkierto kintuissani ehtyisi. :D

 Tämä setti menee ystävälleni. Saapasvarsimittaiset n. kokoa 42 olevat sukat, vaaleahkot säärystimet ja parit pipot tummana ja keskiruskeana. Pipot ovat samaa omakeksimää malliani kuin alkuvuodesta tekemäni pinkki ristipipo: LINKKI. Rentoja takaata siis mutta edestä business. :D Pipot tosin tein ekstrana tähän pakettiin, en tiedä tuleeko niille edes käyttöä mutta teinpä kuitenkin.

Tästä 7-Veljestä langasta miulle tulee mieleen Game of Thrones, lieneekö siitä syystä kun neloskautta tuli uudelleenkatsottua paristi näitä tehdessä tai syystä että väri on tuollainen "maatilamainen" ja jokseenkin pelkistetty. :)

7-Veljestä näissäkin, kuten myös pipoissa.


Ja villi piirakkasukkatehdas. Näillekkin jo saaja tiedossa. Erityisesti olen viehättynyt ajatuksesta keltaisista piirakkasukista!


On kyllä neulootikoilla kauhea sesonki tämä joulukuu.. :D

*takaisin sukkapuikkoja aktivoimaan*

-M

4 kommenttia:

  1. Siis OU MAI GAAD, mitkä sukat! Ihan sairaan upeat! <3 Mä niin sulan tuolle värille. Ja miten ihanasti toi lanka toimii piirakkasukassakin! Ihan sormet syyhyää, kun tietää, että omat Raggi -langat on vielä tyystin korkkaamattomina laatikon pohjalla. Pitää yhdet joululahjasukat (sateenkaari, tai seta -sukat, kuten kaverini sanoi) vielä tässä vääntää ennenkö saa ruveta ideoimaan ja työstämään omia juttuja. :) Tuo viimeinen kuva herätti kysymyksen, että herramunjee! Montako tikkua (=puikkoa) sulta oikein löytyy talosta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihana, kiitos! :D On kyllä tosi herkku tuo kyseinen lanka, edelleen on myynnissä muuten Adlibriksessä kun juuri tarkistin. :D Mulla tunkee väkisinkin omia "välipalaproggigsia" muille menevien tilausten väliin, että saa vähän aivot lepoa.

      Oh my goodness, sukkapuikkoja mul on sen verran, ettei edes olleet lopussa vaikka kerran oli seitsemänkin työtä samaan aikaan kesken. :D Oon saanut mummon ja äidin vanhat puikot + ite vuosien varrella hommaillut noita 15cm versioita ja muutenkin puisia puikkoja.. Villi veikkaus että oiskohan mulla yhteensä jotain....50-60 yksittäistä sukkapuikkoa. :D

      Poista

Hei sinä, joka halajat kirjoittaa anonyymisti, en suosittele sitä edes kädenlämpöisesti. Pyydän nöyrimmiten sinua, kommentoijaa, kuittaamaan kommentin tunnistettavalla nimellä/nimimerkillä. :)