perjantai 11. syyskuuta 2015

Pitkät maanläheiset palmikot jälleen, villasukkavaihtarit ja aarteita neulootikon varastoista!

Heips!

Nyt tovi vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten useampi asia tällä kertaa sitten! :) Olimme ystäväni kanssa sopineet sukkavaihtareista, kumpikin kun pitää sukkien neulomisesta ja moni tietääkin termin "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" eli itselleen ei juuri tule tehtyä sukkia niin usein. Ystäväni tykästyi tuohon sinapin väriseen 7-veikkaan ja siihen lisäsin paria lankaa vielä jotta sukat saisivat mittaa lisää, sinappia kun minulla oli vain himpun vajaa kerä. Varteen sitten lykkäsin raidoitetusti saman sarjan raitalanganjämän ja sukkien kärkeen tuota yksiväristä vihreää. Malli omasta päästä, takapalmikkoon inspis on mainittukin alempana.



 
Sukissa on kaksi palmikkoa, edessä suuri koko matkalta ja takana pieni palmikko, joka jatkuu kantapään alle asti. Kokeilin tätä kantapään yli menevää palmikkoa ensimmäistä kertaa Lankahelvetti-blogin inspiroimana. Kivaa vaihtelua ja pyysinkin ystävältäni käyttökokemuksia tästä kun tovin on tepastellut. :)

Jännitti aika kovin että sopivatko sukat kokonsa puolesta hänelle, koska olen tottunut tekemään suunnilleen omankokoisiani (40-41) tai sitten n. kokoa 36 sukkia, noita omankokoisia olen aina päässyt sovittamaan ja malleilemaan itselleni, mutta näissä kapeissa 39 sukissa ei oma kinttu enää luonnistunut demonstroimaan niin piti odottaa sovitusta ystävän kinttuun. Hänelle totesin olleeni harmaalla alueella kun en ollut aiemmin tehnyt 39 sukkia ainakaan muistaakseni. Tässä oli vielä tuo jalkapöydän kapeus lisämietintää tuottamassa, oma jalkapöytäni kun on kokoa lapio. :)

 Vaihdossa sain nämä elämäni ihanimmat villasukat! Todellakin ilostuin hirmuisesti näistä. En ole tainnut koskaan saada näin persoonallisesti tehtyjä sukkia ja vielä miulle suunniteltuna. Sydän lämpiää tälläisistä ihanista! *sydän* Ystävälläni oli tainnut yhtälailla olla jännyyttä tuon sukan koon määrittelyn kanssa. Oma kinttuni tosiaan kun on suurempi kuin hänen ja kappas kuinka TÄYDELLISET hän olikin onnistunut tekemään! Ihan mieletön istuvuus. :)


Opetin myös ystävälleni teenjuonnin lomassa yksinkertaisen palmikon tekemisen ja voi sentään, taisin tartuttaa häneen palmikkohimotuksen! Sepä......harmillista, hahah! :D

(Kuva kääntyi Bloggerin toimesta taas väärin päin, älköömme sen antako haitata.)

Vaihtareita on ollut muutenkin nyt viimeaikoina ilmassa, kun vaihdoin erään ihanan naisihmisen kanssa riemunkirjavat villasukat häneltä ylijääneisiin marsujen aitauspaloihin. Olinkin niiden aitauspalojen tarpeessa kovasti ja mikäs sen mukavempi vaihtarimuoto miun kannaltani, kuin toiveesta tehdyt sukat. (kuva yllä) :)

Tätä lankaa löysin kätköistäni kaksi vyyhtiä, taitaa olla peräisin toiselta mummoltani ja langalla ikää ehkä useampi kymmenen vuotta? En tiedä.


Sain myös äitini kätköistä hänelle tarpeettomat hyödykkeet neulonnan ja virkkuun pariin, eli lankavyyhtien kerijän (mikä on virallinen termi?) ja kaksi tuollaista palleroa, johon voi laittaa pienen lankakerän siististi pois lattioilta pyörimästä kun on työn tiimellyksessä. 


Eilen illalla kun olisi jo nukkumaan pitänyt mennä iski akuutti tarve kokeilla tuota vempainta ja pistinkin vyyhdillisen tuota ikivanhaa lankaa kerittäväksi kerälle, se oli hauskaa! :D


Ketään ei ehkä yllätä, että sukkapuikoilla ei humise tyhjyys tälläkään hetkellä.. :D

-M

4 kommenttia:

  1. Ihanat palmikkosukat <3 Mä en koskaan oo opetellu neulomaan kummempia ja yläasteen opettaja piti huolen, ettei se oo kovin mieluista puuhaa :D Onneks äippä neuloo aina sukkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu miullakin ennen suvussa oli villasukkien tekijöitä ja kouluvuosien käsityötunnit eivät olleet niitä mukavimpia. Nyt viimeisen 5 vuoden sisään olen jotenkin herännyt aiheen tiimoilta ja sukkapuikot savuaa jatkuvasti. :D

      Poista
  2. Miten suloiset ja näyttävät sinappilettisukat! Kutomisiasi on mukava toisinaan kurkistella, vaikkei ole tapana muutoin innostua aiheesta oman osaamisen puutteessa. Ihailen luovuuttasi ja käsialaasi, huomaa kyllä, että tuo on sinun juttusi.

    Lähimökin Martti Kalevi Sankari / MKS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, armas Martti Kalevi Sankari, Lähimökistä. :D <3

      Poista

Hei sinä, joka halajat kirjoittaa anonyymisti, en suosittele sitä edes kädenlämpöisesti. Pyydän nöyrimmiten sinua, kommentoijaa, kuittaamaan kommentin tunnistettavalla nimellä/nimimerkillä. :)